sunnuntai, 9. helmikuu 2014

Esteetön asuinrakennus!

 

Mielestäni rakentamisessa pitäisi huomioida rakennettavan asunnon/talon muunnettavuus, niin että siellä voi asua myös apuv'lineitä käyttävä ilman suurta remonttia. Oviaukon leveenmiksi ja avautuminen esteettömäksi. vessaan/kylpyhuoneeseen arpeeksi tilaa, hissiin pitää päästä pyörätuolilla.  

Alla oleva teksti on kopioitu kirjasta;

 

.Esteetön asuinrakennus. -kirja on ajanmukaistettu ja uudelleen kuvitettu versio arkkitehti

Maija Könkkölän kirjoittamasta ja arkkitehti Reijo Mälkiän kuvittamasta 1988 julkaistusta

kirjasta .Asunto vammaiselle.. Uuden kirjan tekstin on kirjoittanut arkkitehti Maija

Könkkölä ja kuvittanut arkkitehti Heli Koivu.

Esteetön ympäristö on välttämätön monille ihmisryhmille kuten eri syistä liikkumisesteisille,

mutta se auttaa suuresti myös tilojen käyttäjiä yleensä. Muutot, tavaroiden kuljettaminen,

siivous ja tilojen huolto helpottuvat kun esteitä ei ole. Kysymys ei ole ainoastaan

liikkumisesteisten henkilöiden omista asunnoista. Hankala fyysinen ympäristö vähentää

vuorovaikutusta estämällä normaalin kanssakäymisen ihmisten välillä. Puolella ihmisistä

on lähipiirissään vähintään yksi henkilö jolla on liikkumiseste. Jokaisessa asunnossa asuu

jossain vaiheessa liikkumisesteinen henkilö. Käyttäjän näkökulmasta esteettömyyden tulisi

aina olla suunnittelun lähtökohtana.

INVALIDILIITTO ry

Vammaisten yhdyskuntasuunnittelupalvelu (VYP)

keskiviikko, 5. helmikuu 2014

Olen niin vihainen että,,,

Ei pitäisi ollaanhan täällä hienossa Helsingissä, jossa kaikki on lähellä. Niin LÄHELLÄ oli postikin noin parinsadan metrin pääsä, sitten siirtui Lassilaan, lähes kilometrin matkaan. Sieltä siirtyi posti uuteen "hienoon" Kaaren kauppakeskukseen, missä saat kävellä ja kävellä sen maitolitrankin takia, etsiä myös kaikkea muuta tarpeellista, sinne vietiin Pohjois-Haagan posti. Siellä saavat juosta myös Pakilan ja Maunulan posti asiakkaat, miten, miten vanhukset ja vammaiset tuon reissun tekevät? Bussipysäkeiltä on melkoiset kävelymatkat tuonne hehtaari kehtoon, lisäksi viellä ne matkat mitä Kaaressa joutuu kävelemään, ei tämä ole hyvä. Ja onko näillä pitkän matkan takaa tulevilla ylimääräistä rahaa edes bussilippuun?

Taitaisipa olla paikkallaan suur kuntaliitos yhdistetään koko Uusimaa tai miksipä ei samantien liitetä yhteen koko Etelä-Suomi, siinähän voisi keskittää palvelut yhteen pisteeseen ja mieluiten pankki Itään, posti Länteen ja mikä minnekkin mahdollisemman hankalasti saavutettavaksi.

PÄÄTTÄJÄT HOI, ONKO TARKOITUS MENNÄ TÄHÄN HÖLMÖLÄISTEN HOMMAAN??

Näin on jo maakuntia ajettu alas, kaupat on kaukana, lääkärit jossakin, miten maalla yksin asuva pärjää?

torstai, 19. joulukuu 2013

Sote ja Sote!

 

Peruspalveluministeri kiistää ja kiistää ettei olla rakentamassa mitään himmeliä, mitä sitten? Hän on entinen sairaanhoitopiirin päättäjä,  kyllä hän jotakin asiasta tietää.

Asia pyörii ja pyörii, minä en ymmärrä tästä enää mitään.

perjantai, 13. joulukuu 2013

Kuka voi tehdä näin?

NÄIN EI SAA TAPAHTUA MISSÄÄN!!!!

 

Miksi, miksi, kyynel tuli silmään tätä lukiessa!?!? Pieni viaton ihmistaimi ja ihmispedot näin kohtelee, EI, EI!

Olen täysin sanaton tämän hirvityksen edessä!

Pahoinpidellyn taaperon löytäjä: "Näky oli todella järkyttävä"

 
Perjantai 13.12.2013 klo 16.40 (päivitetty klo 18.42)

Taaperoikäinen poika löytyi pusikosta Kirkkonummen Masalassa pelkissä vaipoissa.
Pieni poika löytyi perjantaina hylättynä Kirkkonummelta.
Pieni poika löytyi perjantaina hylättynä Kirkkonummelta. (LUKIJAN KUVA)

Noin kaksivuotiaan pojan löysi iltapäivällä hieman kolmen jälkeen paikkakuntalainen 17-vuotias Mikael Sundberg, joka ilmoitti asiasta hätäkeskukseen.
- Kuulin jostain lapsen itkua, mutta en nähnyt mitään. Kun lähdin katsomaan tarkemmin, löysin maasta pienen lapsen peiton päältä, Sundberg kertoo Iltalehdelle.
Kovaan ääneen huutanut lapsi oli puettu pelkkiin vaippoihin. Pienokainen oli kalpea ja kylmissään. Naama oli kuivuneessa veressä ja eri puolilla vartaloa oli naarmuja sekä ruhjeita.
 
- Näky oli todella järkyttävä. Peitin lapsen takillani ja soitin heti hätänumeroon. Sieltä lähetettiin heti apua, yritin sillä aikaa rauhoitella lasta, mutta huuto vaan jatkui, Sundberg kertoo.Paikalle tuli pian poliiseja ja ambulanssi.
- Vähän aikaa ne hoitivat sitä poikaa siinä paikalla ja lähtivät sitten ajamaan, Sundberg kuvailee.
Poika on viety sairaalaan eikä hänellä ole hengenvaaraa.
MARI PUDAS
[email protected]
AINO MEHTÄLÄ
[email protected]

torstai, 31. lokakuu 2013

Upea torstai päivä!

Aurinkoinen kaunis lokakuun viimeinen päivä, aika-ajoin tuuli tuntui uppoavan luihin ja ytimiin.

Selkä ei tällä hetkellä ymmärrä että jotakin työtäkin pitää tehdä, asiakaskohteetkin on olleet paikkoja joissa asiakkaat ovat paikalla. Silloin ei kehtaa edes istahtaa hetkeksi, yrittää vain sinnitellä imurin ja mopin kanssa tanssia. Onneksi on ollut tilaa istua kotimatka bussissa.

Huomenna pitää varata herkkuja ukille ja prinssi-kakkoselle, ovat kahdestaan lauantai aamupäivän kun menemme miniän kanssa kirpputorille. Lauantai ja karkkipäivä, pieniä yllätys namusia sillähän se päivä pelastetaan. Toivottavasti meillä on tuottoisa kirppispäivä.